Oikeusturvamme on uhattuna
Suomen oikeuslaitos sekä poliisi ovat jo pitkään olleet kriisissä. Tavallista rauhallista elämää elävä suomalainen törmää tähän ongelmaan silloin, jos joutuu rikoksen uhriksi. Poliisi ei ehdi tai pysty tutkimaan “pienempiä” rikoksia, vaikka jokainen rikos on uhriksi joutuneelle kriisin paikka. Oma turvallisuuden tunne on rikottu, jolloin tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta, jos selkeä rikos jätetään tutkimatta resurssipulan vuoksi. Joskus jopa tekijä on tiedossa esimerkiksi oman kodin valvontakameran nauhoitteen vuoksi, josta selkeästi näkee vaikkapa fillaria poiskantavan voron kasvot. Näissäkin tapauksissa poliisi on levitellyt käsiään ja kertonut, että ei ole resursseja tutkia.
Jos sitten poliisi on pystynytkin tutkimaan tapahtunutta rikosta ja todennut, että esitutkinnan perusteella on rikos tapahtunut, voi esitutkinnan suorittamisessa kestää hyvin pitkään, sillä tutkinta on paikka paikoin todella pahasti ruuhkautunut. Tämän jälkeen voi kestää hyvin pitkään, ennen kuin syyttäjä ehtii tehdä syyttämispäätöksen, sillä syyttäjälaitoksetkin ovat ruuhkautuneita. Tämän jälkeen voi kestää jälleen hyvin pitkään, ennen kuin asia etenee käräjäoikeuteen asti, sillä käräjäoikeudet ovat myös hyvin pahasti tukossa.
Pahimmassa tapauksessa jokin kohta prosessista voi pettää, esimerkiksi esitutkinta on niin pahassa paineessa, että tutkintaan voi lipsahtaa virheitä, ihan inhimillisistä syistä. Olen itse toiminut lautamiehenä Espoon käräjäoikeudessa vuosina 2013 – 2017. Tällöin tuli kerran vastaan eräs tapahtuma, jossa ensin vastaaja sanoi, että esitutkinta ei vastaa tapahtunutta. Tähän tietenkin ajattelin, että juupajuu, vastaaja saa puhua mitä sattuu. Kun sitten asianomistaja sanoi, että näin tosiaan on, että tämä ei tapahtunut näin, olin jo hämmästynyt, että mitäs ihmettä nyt tapahtuukaan. Ja kun saliin saapunut täysin riippumaton todistajakin vielä kertoi täsmälleen samalla tavalla tapahtuneen, oli pakko uskoa, että esitutkinnassa on käynyt paha kämmi. Vielä yleisempää toki istunnoissa oli se, että tapahtuneesta oli niin pitkä aika, ettei oikein kukaan muistanut, mitä oli tapahtunut tarkalleen.
Kun sekä kenttäpoliisi, tutkijat, syyttäjälaitos että tuomioistuimet ovat kaikki pahasti aliresurssoituja ja hirvittävissä paineissa, kaikkien meistä oikeusturva on uhattuna. Kansallisvaltiomme yksi tärkeimmistä kulmakivistä on ollut rapautumassa jo pitkään. Tämä jos mikä on äärimmäisen huolestuttavaa kehitystä. Erityisesti, kun katujengirikollisuus on viime vuosina alkanut rehottaa maassamme, kuka tahansa meistä voi joutua milloin tahansa rikoksen uhriksi aiempaa todennäköisemmin. En ikinä, koskaan, halua nähdä sitä tilannetta, mitä tapahtuu, jos kansalaiset alkavat kokemaan, että oikeutta ei enää ole saatavilla. Tämä koskee myös liian lepsuksi koettuja rikostuomioita. Jos kansan oikeustaju ja annetut tuomiot eivät kohtaa, tilanne on myös korjattava pikimmiten. Sillä kansalaiset muodostavat tämän yhteiskunnan, ei maan hallituksen ministerit norsunluutorneissaan. Joten on suhtauduttava äärimmäisen vakavasti näihin ongelmiin ja sekä poliisin, syyttäjälaitoksen että oikeuslaitoksen rahoitusta on välittömästi lisättävä riittävälle tasolle, ja todeta aiemmin tehdyt leikkaukset todellakin virheelliseksi tieksi.